Kaukaloremontti 2014

Haukiniemeen saatiin uusi jääkiekkokaukalo luistelukauden alla syksyllä 2014. Ennen kuin näin pitkälle päästiin, kaukalossa vuodatettiin paljon hikeä ja löpöä.

Parisen vuosikymmentä palvellut Haukiniemen jääkiekkokaukalo purettiin talkoilla syyskuun alussa. Syyslomaa edeltäneellä viikolla Jussi Pesonen otti vanhan eloperäisen maan kaivurilla pois. Juha Saunisto ja Olli Loikkanen kuljettivat maata pois traktoreilla. Kaikki talkoilla tietty.

Suurin työ oli humuspitoisen maapohjan vaihto, suodatinkankaan asennus ja uuden murskeen tasoitus. Tästä urakasta Haukiniemen Haka on suuresti kiitollinen Jussi Pesoselle, joka talkoilla urakoi kaivurillaan kaukalossa useita päiviä.

Suuret kiitokset antsaitsee myös Kari Malmstedt, jonka yrityksen autot toivat paikalle uutta mursketta soramontultaan sellaisella sopimuksella, että parempaa seuran on turha toivoa mistään. Kiitos Jussille ja Karille.

Kaukalo tuotiin paikalle Moinsalmelta, josta sille ei enää löytynyt käyttäjiä. Sen sijaan Haukiniemessä heitä uskotaan riittävän.

Kaukalon pystyttivät Savonlinnan kaupungin työnjohdon avustamina kuntakokeilun nohevat työmiehet. Vanhat roikkulamput poistettiin kaupungin sähkömiesten työllä. Samoin asennettiin uudet lamput neljään kulmatolppaan. Tästä kaikesta ansaitsee suuret kiitokset Savonlinnan kenttämestari Heikki Ruohoaho.

Kiitos kaikille muillekin hakalaisille talkooponnistuksista. Meillä on nyt taas uuden karhea kaukalo jääurheiluun lapsia ja vanhempiakin varten. Vanha ei ollut enää turvallinen, mutta nyt kelpaa harrastaa.