Ajankohtaista
Metsäretki 19.4.
Sunnuntaina 19.4. järjestetään metsäretki Haukiniemessä. Retken aikana tutustutaan luolakiveen ja tafonimetsään. Kokoontuminen on Haukiniemen maitolaiturilla klo 12.00.
Reitin pituus on noin 2 kilometriä suuntaansa maantieltä, ja kulku tapahtuu hyväkuntoista tietä pitkin. Alueella pääsee liikkumaan myös autolla. Retken lopuksi paistetaan nuotiomakkarat.
Reitin pituus on noin 2 kilometriä suuntaansa maantieltä, ja kulku tapahtuu hyväkuntoista tietä pitkin. Alueella pääsee liikkumaan myös autolla. Retken lopuksi paistetaan nuotiomakkarat.
Ilmoittautuminen viimeistään torstaina 16.4. 050 323 2880 / Ritva tai 050 331 7788 / Olli.
Tienvarsien siivoustalkoot 10.4.
Haka järjestää kylien tienvarsien siivoustalkoot perjantaina 10.4. Maanteiden varsille kertyneitä roskia siivotaan pois klo 18.00 alkaen Niittylahdessa, Varparannalla ja Haukiniemessä.
Osa talkoolaisilta kävelee tienvartta roskia poimien ja osa siistii Haukiniemen kaukaloa, jossa on talkoiden päätteeksi tarjolla grillimakkaraa. Omat juomat mukaan.
Lisätietoa ja ennakkoilmoittautuminen: 050 323 2880 / Ritva.
Hakalaisen edellinen numero luettavissa
Hakan jäsenlehden Hakalaisen edellinen, joulukuussa 2025 julkaistu numero on nyt vapaasti luettavissa lehtiarkistossa.
Hakan vuosikokous pidettiin 15.3.
Kokouksessa valittiin toimihenkilöt vuodelle 2026.
Puheenjohtajana jatkaa Olli Loikkanen ja varapuheenjohtajana Leo Parkkonen. Johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: Katariina Hätinen, Jari Kaartinen, Kalle Kaartinen, Päivi Kohonen, Jaana Lifflander, Tommi Malkki ja Mika Saariniva.
Vuoden 2025 talkoolaisena palkittiin Päivi Kohonen ja ansioituneena urheilijana Aleksa Malkki.

Luistelukausi kaukalossa ohi
Haukiniemen kaukalon käyttö ylitti tänä talvena kaikki odotukset. Kaksi kuukautta kestäneen luistelukauden aikana kaukalossa luisteltiin ja pelailtiin joka päivä yömyöhään saakka.
Talkoolaiset pitivät huolen jään loistavasta kunnosta, vaikka sääolosuhteet eivät aina olleet suotuisat hoidon kannalta.
Hakan jäsenretket alkuvuonna 2026
Keilailuilta järjestettiin keskiviikkona 14.1. keilakeskus Reilussa Savonlinnassa. Keilahalli oli varattu kokonaan Hakan käyttöön, mutta innokkaita keilailijoita oli niin paljon, että tungosta meinasi syntyä. Keilailun iloa koettiin vauvasta vaariin!
Virkistyspäivä Tanhuvaaran urheiluopistolla oli ohjelmassa lauantaina 7.2. Päivä alkoi ohjatuilla ryhmäliikunnalla, jonka jälkeen nautittiin lounas ja vierailtiin Sport Spa -kylpylässä.
Virkistyspäivä Tanhuvaaran urheiluopistolla oli ohjelmassa lauantaina 7.2. Päivä alkoi ohjatuilla ryhmäliikunnalla, jonka jälkeen nautittiin lounas ja vierailtiin Sport Spa -kylpylässä.
Hakalaisen joulunumero
Hakan jäsenlehden Hakalaisen viimeisin numero on ilmestynyt joulun alla. Lehti on toimitettu jäsenmaksun maksaneille seuran jäsenille. Lehdestä löytyy muun muassa joulumuisteloita, henkilökuvia ja runsain määrin tarinoita kylien ajankohtaisista tapahtumista.
Lehden seuraava numero ilmestyy kesäkuun 2026 alkupuolella. Kirjoituksia, juttuvinkkejä ja tiedusteluja voi lähettää osoitteeseen hakalainenlehti@gmail.com, mielellään toukokuun puoliväliin mennessä. Päätoimittajan tavoittaa myös puhelimitse: 0503317788/Olli.
Aiemmin ilmestyneitä lehtiä voi lukea Hakan verkkosivuilla.

Sisäliikuntavuorot jatkuvat kevään ajan
Hakan liikuntahalli- ja kuntosalivuorojen syyskausi pyörähti käyntiin syyskuun alussa ja jatkuu toukokuulle.
Yhteyshenkilö: Leo Parkkonen, 0445084291.
Enonkosken liikuntatalolla urheillaan tuttuun tapaan viikonloppuisin. Vuorot ovat talvella 2025-2026 lauantaisin klo 16.00-17.30.
Yhteyshenkilö: Leo Parkkonen, 0445084291.
Hakan jäsenmaksu
Maksamalla Hakan jäsenmaksun tuet urheiluseuramme toimintaa. Liikuntavuorot ja muut seuran järjestämät tapahtumat ovat jäsenille ilmaisia. Jäsenet saavat myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän Hakalainen-lehden.
Hakan henkilöjäsenmaksu vuonna 2026 on 10 € ja perhejäsenmaksu 20 €. Maksun voi maksaa käteisellä Hakan johtokunnan jäsenille tai tilisiirrolla tilille FI15 5650 0440 0434 30. Tilisiirrolla maksaessasi laita viestiksi tieto, keitä maksu koskee.